Teksti on alunperin julkaistu vanhoilla nettisivuillani 2015.
Olen ollut vuosia mukana ehkäisevässä huumetyössä. Vaikka aktiiviset päiväni Youth Against Drugs -järjestössä ovat jääneet muilta harrastuksilta, seuraan edelleen mitä ehkäisevän huume- ja päihdetyön kentällä tapahtuu. Minulta on kysytty, että miten voin kannattaa kannabiksen käytön dekriminalisointia ja samalla puhua ehkäisevästä huumetyöstä. Helposti. Päihde- ja huumehaittojen ehkäisyn yksi osa on huumausainelakien kriittinen tarkastelu.
Kannabiksella on Suomessa jo noin 6000-8000 päivittäiskäyttäjää. Suurin käyttäjäryhmä on 25-34-vuotiaat. Kannabis on Suomen käytetyin huume. Tällä hetkellä Suomessa on laitonta käyttää, myydä tai millään tavoin välittää, kasvattaa tai hallussapitää kannabista. Väitän, että ikäisistäni ihmisistä ylivoimaisesti suurin osa voisi tälläkin hetkellä narauttaa yhden tai useamman kaverinsa, ellei itsellä pilveä kotona ole. Tilanne on melko absurdi. Kiinni otetaan lähinnä ihmisiä, jotka kasvattavat tai myyvät huomattavia määriä (ja asia usein käy ilmi muun poliisitutkinnan kautta), sekoilevat julkisilla paikoilla tai auton ratissa tai ovat muuten mukana aiheuttamassa häiriötä. Nämä rikollisuudessa mukana olevat tai muuten häiriötä aiheuttavat ovat hyvin pieni osa kannabiksen käyttäjistä ja siinä vaiheessa elämä on jo muutenkin rempallaan.
Kannabiksen käytöstä saa merkinnän poliisin rekisteriin ja kyseinen merkintä estää useisiin koulutuksiin hakeutumisen (erityisesti kun lakeja tämän osalta tiukennettiin ns. SORA-lailla). Minun sosiaalinen omatuntoni ei ymmärrä sitä, että nuori saa yleisesti käytössä olevasta huumeesta tuomion, koska sattuu olemaan väärässä paikassa ja porukassa, ja sen vuoksi joutuu hylkäämään haaveensa vaikkapa lähihoitajan ammatista. Merkintä seuraa ihmistä elämäntilanteesta toiseen ja rajoittaa mahdollisuuksia jättää mahdollisesti levoton elämänvaihe taakse. Merkinnän aiheuttama ongelma on huomattavasti suurempi kuin hänen satunnaisen kannabiksenkäyttönsä aiheuttamat ongelmat.
Täydellinen kieltäminen ei toimi tilanteessa, jossa käyttö laajenee sekä meillä että maailmalla. Kielto rapauttaa uskoa oikeusjärjestelmään, jos sitä ei valvota eikä valvomiseen ole resursseja. Koko ajan vähemmän on edes yhteisymmärrystä maiden välillä siitä, tuleeko käyttöä rajoittaa. Useat Euroopan maat käytön jo sallivat. Kannabiksen ehdoton laittomuus tarkoittaa myös sitä, että Suomessa vakavalla tavalla rikollisilla tahoilla on mielenkiintoa kannabiskauppaa kohtaan. Heillä ei ole estoja sen suhteen mistä tavaraa tuodaan, kelle sitä myydään ja millä ehdoilla. Kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen dekriminalisointi toivottavasti veisi heiltä markkinat
Kannabiksen terveydellisiä haittoja ei tule aliarvioida. Kannabis yhdistetään kohonneeseen psykoosi- ja skitsofreniariskiin ja sen käytöllä voi olla hyvin merkittäviäkin negatiivisia vaikutuksia kehittyviin aivoihin. Kaiken huumetyön keskiössä pitää olla ehkäisevän toiminnan ja päihteettömään elämäntapaan kannustamisen. En todellakaan toivo, että käytön määrä kasvaa, sillä se saattaisi lisätä aineen päätymistä myös nuorten käsiin. Ei toiveeni vuoksi kuitenkaan ummista silmiäni realiteeteiltä. Dekriminalisointi liennyttäisi asenneympäristöä ja voitaisiin yhdessä keskittyä tehokkaaseen tiedonvälitykseen ja suoraan puheeseen siitä, että mikään päihde tai huume ei kuulu kehittyvään kehoon. Kiellettynä kannabis houkuttaa ja laittomuus pitää käytön piilossa poissa valvonnasta.
Hyvä tuki lapsiperheille ja nuorille on avainasemassa, kun ehkäistään huumehaittoja. Tietysti hoitopolun pitää olla kunnossa, jos vahinko on jo tapahtunut, mutta terve suhde päihteisiin lähtee hyvästä itsetuntemuksesta, siitä, että elämässä on merkityksellistä sisältöä ja hyvistä ihmissuhteista. Minusta olisi aika todella laittaa resurssit terveiden ihmisten kasvattamiseen, ei vain vahinkojen korjailuun.
